Päivitetty 3.11.2020
HUOM! Päivitämme näitä ohjeita jatkossa uudelle COVID-19 ohjeistus -sivustolle, joille on pääsy etusivulta.
Klikkaa tästä uusille koronasivuille.
Koronaviruspandemian vuoksi kilpailujärjestäjien on huomioitava useita turvallisuusrajoitteita. Toivomme, että jokaisessa tapahtumassa noudatetaan Suomen Taitoluisteluliiton, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Valtioneuvoston, Aluehallintoviraston sekä Olympiakomitean määräyksiä ja ohjeita.
Keskeistä on, että osallistujien tai seurueiden välinen 1-2 metrin turvaetäisyys pystytään säilyttämään koko tilaisuuden ajan, myös sinne saavuttaessa ja sieltä poistuessa. Tungoksia ja tiiviitä jonoja ei saa päästää syntymään missään vaiheessa. Järjestäjän tulee ohjeistaa osallistujia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta.
Suomen Taitoluisteluliitto on koonnut nämä yleisohjeet tapahtumajärjestäjien, kilpailjoiden ja yleisön tueksi. Kilpailunjärjestäjillä on oikeus tehdä Suomen Taitoluisteluliiton kanssa yhteistyössä päätökset tapahtuman järjestelyihin liittyen, vallitsevat suositukset ja koronavirustilanne huomioiden.
Kilpailuiden vahvistaminen ja peruuttaminen
Taitoluisteluliiton kalenterin kilpailujen vahvistaminen tulee tehdä
* muodostelmaluistelussa viimeistään viisi viikkoa ennen kilpailua, perjantaina klo 20.00 mennessä
* yksinluistelussa ja jäätanssissa viimeistään neljä viikkoa ennen kilpailua, perjantaina klo 20.00 mennessä.
Päätös kilpailun peruuttamisesta tehdään yhteistyössä Taitoluisteluliiton kanssa. Kutsu- ja aluekilpailujen peruuttamisesta päättää järjestävä seura tai alue. Mahdollisista viranomaismuutoksista johtuen, kilpailut voidaan peruuttaa määräysten vuoksi myös yllä mainitusta poikkeavasti.
Lipunmyynti
Lipunmyynti suositellaan avaamaan vasta, kun mahdolliset viranomaismääräykset mm. maksimiosallistujamäärästä on tiedossa. Suosittelemme järjestämään lipunmyynnin ennakkoon, jotta tapahtumaan osallistuneet voidaan jäljittää mahdollisissa altistumistapauksissa.
Lipunmyynnissä ja katsomossa on huomioitava, että seurueiden välille on katsomossa turvattava riittävä etäisyys. Lippuja voidaan myydä esimerkiksi joka toiselle paikalle, jolloin seurue voi kuitenkin istua vieretysten jättäen tyhjiä penkkejä molemmin puolin. Katsomossa voidaan merkitä pois käytöstä olevat rivit/penkit. Liigahalleja käytettäessä, kannattaa käyttää tutustua hallien tekemiin katsomosuunnitelmiin yleisötilaisuuksien järjestämiseksi.
Arvonta ja osallistumisten peruuttaminen
Kilpailun arvonta suositellaan aikataulutettavan mahdollisimman lähelle kilpailua mahdollisten osallistuja- ja aikataulumuutosten vuoksi. Osallistujille on hyvä tarjota mahdollisuus peruuttaa osallistuminen kuluitta/ilmoittautumismaksun palauttaminen sairaustapauksissa sekä epäiltäessä altistumista koronavirustartunnalle. Mikäli luistelijoita joudutaan karsimaan, luistelijoita voidaan kutsua varasijoilta mukaan peruuttaneiden osallistujien tilalle.
Arvioijat
Tuomaristo on hyvä pitää mahdollisimman samana ylimääräisten kontaktien välttämiseksi. Tuomariston jäsenet on asetettava toisistaan etäälle turvavälit huomioiden ja teknisille on tarjottava joko visiirit/maskit tai pleksi. Mikäli mahdollista, teknisille on tarjottava myös toinen/useampi näyttö (monitori). Jos käytetään kuulokejärjestelmää, yhtä kuulokemikrofonia käyttää sama henkilö koko tapahtuman ajan.
Kilpailijat ja valmentajat
Joukkueille/luistelijoille ja valmentajille varataan oma sisäänkäynti/poistumistie. Katsomossa ja pukuhuoneissa merkitään luistelijoille/valmentajille paikat turvavälit huomioiden. Kilpailijoita ohjeistetaan laittamaan hiukset ja meikit ennen jäähallille saapumista (joukkueiden tapauksessa esimerkiksi itse varaamassaan tilassa tai bussissa). Tarvittaessa luistelijat voivat tehdä tarvittavat ehostukset merkityillä paikoilla katsomossa, ei wc-tiloissa tai käytävillä. Kulkureitit on suunniteltava ja ohjeistettava siten, että joukkueiden/luistelijoiden “kohtaava” liikenne minimoidaan. Suosittelemme, että kilpailijat eivät liiku muun yleisön joukossa.
Pukuhuoneet, taukotilat ja verryttely
Pukuhuoneita on otettava käyttöön mahdollisimman paljon, ja niiden riittävästä puhdistuksesta ja siivouksesta on huolehdittava. Yksinluistelu-ja jäätanssikilpailuissa, joissa pukukopissa on yhtäaikaisesti useamman seuran edustajia, merkitään selkeästi paikat/turvavälit luistelijoiden välille. Pukuhuoneissa saa oleilla vain sinne kuuluvat henkilöt välttämättömän ajan.
Maskin käyttö pukukoppikäytävällä (kaikkien lajien kilpailut) sekä pukuhuonetiloissa (yksinluistelu – ja jäätanssikilpailut) on pakollista. Jos kilpailija/valmentaja ei halua käyttää maskia, on valmistautuminen tehtävä esimerkiksi luistelijoille osoitetuissa katsomotiloissa. Mikäli maskin käytön esteenä ovat terveydelliset syyt, saa luistelija/valmentaja lääkärintodistusta vastaan pääsyn pukukoppitiloihin myös maskittomana. Luistelijan/valmentajan on huolehdittava siitä, että heillä on itsellään mukana riittävä määrä maskeja tapahtuman ajaksi (kilpailunjärjestäjä varmistaa maskien saatavuuden vain vapaaehtoisille).
Arvioijien taukotilan on oltava riittävän tilava ja mahdollisuuksien mukaan teknisille ja arvioijille voidaan järjestää erilliset tilat. Myös vapaaehtoisten ja valmentajien taukotilan suhteen on syytä huomioida riittävät turvaetäisyydet ja tilan samanaikaisten käyttäjien määrä.
Verryttelylle varataan riittävän väljästi tilaa ja sään salliessa verryttelyt suositellaan tehtävän ulkona.
Palkintojenjako
Mikäli kilpailuissa järjestetään palkintojenjako, on huomioitava riittävät turvavälit ja tungoksen välttäminen. Muodostelmaluistelukilpailuissa suosittelemme, että palkintojenjakoon osallistuvat vain joukkueen kapteenit. Mahdolliset jaettavat mitalit ojennetaan joukkueen kapteeneille, jotka välittävät nämä eteenpäin joukkueelleen. Yksinluistelussa ja jäätanssissa ei suositella järjestettävän varsinaista palkintojenjakoa. Yksinluistelukilpailuiden tulokset suositellaan kuulutettavaksi ennen seuraavan sarjan kilpailua ja palkinnot/muistot voidaan ohjeistaa noudettavaksi esimerkiksi kilpailutoimistosta.
Yleisö
Tapahtumapaikalle saapuminen ja tiloista poistuminen on järjestettävä niin, että jonoja ja tungoksia ei pääse syntymään. Jos mahdollista, katsojat jaetaan ja ohjeistetaan kulkemaan lohkoittain. Käytävillä kulkusuunnat tai turvavälit voidaan merkitä esimerkiksi naruin ja/tai kyltein. Katsomossa liikkuminen tapahtuman aikana on minimoitava ja jäädytysten aikaiseen liikkumiseen on hyvä suunnitella turvalliset toimintatavat; esim. kahvi-/myyntipaikkojen tasainen ja runsas sijoittelu. Yleisössä kaikkien yli 15 -vuotiaiden on käytettävä maskia.
Yleinen hygienia ja turvallisuus
Käsidesiä ja käsienpesupisteitä on varattava riittävästi. Kaikkien kilpailutapahtumassa koppikäytävällä ja akkreditoinnissa vapaaehtoisina toimivien on käytettävä maskeja. Myös muille vapaaehtoisille suositellaan ja tarjotaan maskit käyttöön päivän ajaksi. Osallistujia ja yleisöä on muistutettava turvaväleistä sekä käsi- ja yskimishygieniasta. EA-tiimin varusteisiin on hyvä sisällyttää maskeja, kertakäyttöhanskoja ja suojatakkeja.
Mahdollinen altistuminen ja karanteeni sekä sairastuminen kilpailumatkalla
Katso ohjeet Olympiakomitean Ajankohtaista tietoa koronavirustilanteen vaikutuksista urheiluun -sivun Huippu-urheilu otsikon alta.
Viime kädessä tapahtumajärjestäjän vastuulla on huolehtia turvallisen tapahtuman toteuttamisesta ja ajankohtaisten ohjeiden noudattamisesta.
Päivitämme näitä ohjeita ajankohtaisesti.
Epäselvissä kysymyksissä ota yhteyttä liiton kilpailupäällikköön.