Erivapauden hakeminen SUEK:lta

Kansallisen tason urheilijat ja kansalliset urheilutapahtumat

Suomen Urheilun Eettisen keskuksen (SUEK) erivapauslautakunta voi urheilijan kirjallisesta anomuksesta myöntää määräaikaisen erivapauden kielletyn aineen ja/tai menetelmän käyttämiseen Maailman Antidopingtoimisto WADA:n vahvistaman Kansainvälisen erivapausstandardin mukaisesti.

Menettelyohje ja tasomäärittely

SUEK:n tasomäärittelyn piiriin kuuluvien urheilijoiden tulee iästä riippumatta hakea erivapaudet Kansainvälisen erivapausstandardin ja SUEK:n ohjeiden mukaisesti. Taitoluistelussa tasomäärittelyn SM-seniorisarjassa kilpailevat urheilijat yksinluistelussa, jäätanssissa sekä pariluistelussa.

Muiden (tasomäärittelyn ulkopuolella olevien) urheilijoiden kohdalla SUEK tarkistaa jälkikäteen (mahdollisen dopingtestin jälkeen), että kiellettyjen aineiden ja menetelmien luettelossa olevien aineiden käytölle on lääketieteellinen peruste. SUEK pyytää urheilijaa toimittamaan tarvittavat todistukset ja selvitykset jälkikäteen.

Huomioikaa että ISU:n kv. kilpailukalenterin kilpailuihin osallistuvat urheilijat hakevat erivapauden ISU:lta ja toimittavat saadusta erivapaudesta kopion SUEK:lle.

Kansallista erivapautta haettaessa urheilija toimittaa lääkärin täyttämän ja allekirjoittaman hakemuksen SUEK:n toimistoon. Urheilijalla tulee olla kopio lähettämästään erivapaushakemuksesta. SUEK lähettää vastauksen suoraan urheilijalle, jonka jälkeen erivapaus on voimassa SUEK:n ilmoittaman ajan.